Ariadne laskettiin 21. huhtikuuta 2017 aamukahdeksalta kahden kiireisen reilun viikonlopun kunnostuksen jälkeen.
21. huhtikuuta
Vesillelasku oli suunniteltu aamuksi klo 8. Hartwigin poika Olav oli saapunut ajoissa paikalle jeesaamaan. Klo 7.55 hallin ovet aukesivat ja pienen säädön jälkeen sisään ajoi matala siirtovaunu pienen kuorma-auton (tietenkin mese, ettei vaan OM636:n kuljettamana?) liikuttamana pukin alle, nosti pukkia hiukan ylös ja vei Ariadnen laskupaikalle. Hämmästyksekseni älysin kysyä nosturimieheltä oliko nosturissa vaakaa? Kyllä oli! Mitä mahtaa näyttää? 10,9 tonnia. Ilman 350l löpöä ja saman verran vettä + kaikki varusteet ja miehistö. Käytännössä se siis huitelee jossain 11,5 tonnin paikkeilla.
Kiinteä nosturi nosti Ariadnen pukilta, kääntyi ja laski sen veteen. Laskeuduimme tikkailla veneeseen, laitettiin kone käyntiin ja ajettiin laskupaikalta pois. Hämmentävän helppoa! Siirryimme saman tien mastonosturille ja Ariadnen rikistä vuosia huolen pitänyt Riggtechin kaveri sanoi, että odotellaan nousuvettä niin maston nosto sujuu helpommin. Näin tehtiin. Maston noston jälkeen siirsimme Ariadnen laituripaikalleen. Homma selvä ja vene kelluu! Olin jo muutaman päivän metsästänyt pelastuslauttaa mahdollisimman läheltä kun nettitilaaminen oli unohtunut ja yhdessä Hampurin venetarvikekaupassa puhelinkeskustelun perusteella – tietenkin saksaksi – pitäisi kuulemma sellainen olla. Ajoin paikalle, ja kyllähän siellä oli. Takaisku oli että vain neljän hengen versioita, kuuden hengen versioita saisi tilauksesta…… Vinkkasivat vielä toisen venetarvikekaupan Hampurissa joten karautin vielä sinne. Sama juttu, neljän hengen versioita. Suunnitelmat muuttuivat taas seuraavan päivän ohjelmasta joksi olin suunnitellut ruoan ja juoman hankkimisen. SVB kutsui taas sillä puhelinkeskusteluni heidän kanssaan varmisti että niitä oli.
22. huhtikuuta
Aamulla siis jälleen SVB:lle ja lastasin autoon kuuden hengen pelastuslautan – tosin kassimallisen – , spinnuskuutit, Bruce kopion ja vaatimattomat 8 metriä ankkuriketjua. Loppupäivä sujui alkuperäisen plänin mukaisesti ruoka- ja juomakaupoissa mutta äärimmäisen epäonnistuneesti. Saksassa lähes kaikki oluttölkit ovat 0,5l, ja minun oli pakko antaa periksi ettei alkuperäisen speksin mukaisia 0,3 oluttölkkejä löydy.
23. huhtikuuta
Tukholma ja nelostie alkoivat taas kutsua, mutta tarkistelin aamulla vielä ennen lähtöä tilannetta Ariadnella. Moottorin merivesipumppu tietenkin tiputti vaikka Hartwigin luottomekaanikko vietti pumpun kimpussa pari tuntia edellisenä päivänä. No, työkalut esiin ja merivesipumppu pura ja kokoa. Pumppu vuosi kannen tiivisteestä ja yhden epäonnistuneen uuden tiivisteen tekemisen jälkeen virittelin vanhan uudestaan hieman kikkaillen paikoilleen, ja sain sen pitämään. Samalla tuli tarkistettua impellerin kunto. Ei ollut uusi, mutta ehjältä näytti.
Lähdin kohti Tukholmaa alkuiltapäivästä klo 14 pintaan. Aikaa siis olisi taas noin 17 tuntia ehtiä Tukholmaan ja hyvinhän se riitti kun oli tuttu reitti. Normi tunnin tirsat aamuyöstä ja lisäksi pari hyppely-, jaloittelu- ja tankkaustaukoa. Hämmentävää oli, että päästyäni Tanskasta Ruotsin puolelle satoi lunta, ja ihan sakeasti!
24. huhtikuuta
Saavuin Vikinglinen Tukholman terminaaliin aamukuudelta ja jäin jonoon pilkkimään. Laivalla nautin jo lähes perinteeksi muodostuneen aamiaisen ja sen jälkeen tekeminen vaihteli lukemisen ja pilkkimisen välillä. Illalla ajoin Turusta kotiin ja ajatukset olivat jo seuraavassa Hampurin-matkassa jonka paluuosuus olisi purjehdus Hampurista Inkooseen. Siirtopurjehduksen ajankohta alkoi olla jo lähellä.