Pääasiassa pelkkää pajaamista
Tämän vuoden Ariadnen kesä juttu on suurimmalta osin pajausta käsittävä, purjehtimaan päästään vasta loppuolella eli jos vain se kiinnostaa kannattaa siirtyä sivulle abc lukuun Liikkeelle.
Talven aikana tuli aina välillä palautettua mieleen edellisen kesän mieleenpainuvimipia Ariadne-tapahtumia. Niistä monessa oli kyseessä laiturointi tai irrottautuminen laiturista kun tuuli oli reippaanpuoleinen. Varsinkin kotisatamasta pirteässä idänpuoleisessa sivutuulessa lähdössä saattoi yksi vaihe olla se, että paalupaikalta peruutetaan juuri ja juuri kokonaan pois, heitetään köyden lenkki tuulen puolen paaluun ja odotetaan, että tuuli kääntää aluksen keulan menosuuntaan eli satamasta ulos. Tämä tapa alkoi olla aika vakio tapa lähteä Inkoon satamasta reippaan koillis- tai itätuulen vallitessa eli kun tuuli sivusta. Silloin tällöin oli mielessä käynyt, että miten sen keulan saisi helpommin käännettyä haluttuun suuntaan, sillä Ariadne ei varsinkaan pakilla käänny paljon mihinkään ja jos se sen tekee niin suunta on väärä. Vastauksena kummitteli aina se veneessä moottorisahan ääntä muistuttavaa meteliä pitävä keulapotkuri. Muutamien some-keskustelujen ja öisten pohtimisten tuloksena olin kartoittanut keulapotkurien valmistajia ja asennusohjeita ja päätynyt lopulta sellaisen tilaamaan ja asentamaan sen itse, sillä siinähän säästää.
Valmistajia on jokunen kappale, tunnetuimpia lienee Vetus joka oli ensimmäisenä pohdinnassa. Sen lisäksi löytyi ainakin yksi norjalainen ja toinen hollantilainen vaihtoehto. Suomen venetarvikeliikkeissähän hinnat ovat aina korkeammat ja saatavuus rajoitettua. Jep, mutta yllättäen väärin ajateltu. Valinta kohdistui lopulta Boatcraftin valmistamaan pakettiin, joka Suomesta tilattuna oli useamman satasen halvempi kuin ulkomailla. Lopullisen toimittajavalinnan ratkaisi kuitenkin keulapotkurin terästunnelin saatavuus. Sitä ei Hollannin kauppiaalta olisi saanut kuin vasta kuukausien toimitusajalla ja suomalaisilla teräskauppiaillakin toimitusajat ja saatavuus olivat kysymysmerkkejä. Tapimerilta sai kaiken saman tien. Ei muuta kuin tilaten ja hakemaan paketti.
Ariadnen kevätkunnostukseen tuli näin normaalin maalauksen ja lakkauksen lisäksi kahden soikean kaltevan ympyrän muotoisen reiän tekeminen keulaan ja teräsputken hitsaus runkoon ja hiukan siihen liittyvää sähkötekniikkaa.
Homma alkoi potkuritunnelin sijainnin haarukoinnilla. Ensimmäinen paikka 185mm halkaisijan omaavalle soikealle ympyrälle tuli hahmoteltua mahdollisimman keulaan, mutta asennusohjeiden tutkimisen jälkeen reikä siirtyi yhden kaarivälin perään päin. Muuten se olisi ollut liian lähellä pintaa, sillä etäisyys vesilinjasta piti olla suurin piirtein halkaisijan verran. Sijainnin valinnan jälkeen oli tehtävänä ohjausreiän poraaminen joka on kohtisuorassa veneen runkoon nähden ja tietenkin vaaterissa. Helppo homma, kun keulassa runko kaartuu sisäänpäin pituussuunnassa ja ulospäin leveyssuunnassa. Hommaa kuitenkin helpotti suuresti rakentamisessa käytettävä laser joka lähetti pystysuoraa ja vaakasuoraa viivaa. Niiden mukaan piirrettyjen apuviivojen ja kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin suuntiin tehtyjen mittausten perusteella hahmottuivat 8mm halkaisijan omaavien alkureikien paikat. Näiden ohjausreikien poraamisen jälkeen työnsin niiden läpi 8mm kierretangon ja hienoiseksi yllätyksekseni se oli vaaterissa. Sisäpuolelta tilanne oli hiukan erilainen, mutta n. 10 mm heiton syyksi laitoin osittain sen, että runko on aikoinaan käsityönä tehty. Mieleeni tuli Johanna, jonka runkolinja viimeisen neljän metrin matkalla perässä oli eri puolilla selvästi erilainen, asia joka tuli esille kun tein uutta kantta ja vertailin eri puolen skantäkkejä keskenään.
Ohjausreikien jälkeen oli soikeiden reikien merkitseminen ja leikkaaminen. Projektin aloittamisen aikoihin mieltä askarrutti kuinka ne saa tehtyä, mutta sen ratkaisuksi tuli toisen keulapotkurivalmistajan asennusohjeissa kuvailtu työkalu. Se oli käytännössä harppi jonka toisena jalkana toimi 8mm metrin mittainen kierretanko ja toisessa jalassa 92,5mm etäisyydellä oleva terävä teräspiikki. Sitä pyöräyttämällä ja samalla pitämällä kokoajan rungossa kiinni jätti jälkeensä soikion joka suoraan sivusta ohjausreiän korkeudelta katsottuna oli ympyrä. Heureka!, tämähän on helppoa!
Rälläköin runkoon reiät potkuritunnelia varten ja yhden iltapäivän voimistelun jälkeen – tunneli painoi n. 15kg ja sovituskertoja oli lukuisa määrä – teräsputki oli paikoillaan ja viikon kuluttua se oli jo hitsattuna kiinni. Terästöiden jälkeen oli aika maalata runko sisä- ja ulkopuolelta. Ennen sitä oli tosin muotoiltava spoileri tunnelin etureunaan virtauksen ohjaamiseksi, muuten putkesta edestäpäin näkyvä kohtisuora takaosa olisi turhaan toiminut jarruna. Maalikerroksia tuli neljä: sinkkipinnoite, sen välimaali, epoksiprimeri, ja sen päälle myrkky ulkopuolelle ja sisäpuolelle kiiltävä polyuretaanimaali. Lopputulos tyydytti jopa tekijää.
Viimeinen suurehko työ keulapotkuriprojektissa oli sen sähköpuoli. Koska ottoteho on 6kW, järkeilin että on turha vetää ranteenpaksuista kuparikaapelia 7m matkaa vaan potkurille on oltava omat akut lähellä sitä. Akuiksi valikoitui kaksi kappaletta 100Ah AGM akkuja. Kaksi siksi, että mielestäni 500A imeminen yhdestä akusta olisi tehnyt siitä lyhytikäisen, ja näin akuista otettava virta puolittui. Akut löysivät paikkansa keulapiikin punkan alta, jolloin 50mm2 kaapelit olivat vain metrin mittaisia, lisäksi niille tuli oma pääkytkin. Tehtyäni akuille kulmateräksestä hitsaamalla telineet olin tyytyväinen ja jäljelle jäi vain joystickin asennus ruorimiehelle.
Ariadne laskettiin veteen totutusti juhannusviikolla 21.6. ja masto nostettiin välittömästi laskun jälkeen. Viime kerrasta viisastuneena olin testannut tuulimittarin anturin ennen maston nostoa ja tällä kertaa tuulimittarin akku oli selvinnyt talven joutenolosta varattuna. Juhannus sujui telakan laiturissa ja kotisatamaan Ariadne siirtyi seuraavalla viikolla.
Siirtopurjehdukselle lähtiessäni olin jo testaillut keulapotkuria ja sen toiminta vaikutti lupaavalta. Vahvistuksen sen toiminnasta sain laituroidessani Inkoossa kesän ensimmäistä kertaa. Ajelin hissukseen kohti Ariadnen laituripaikkaa. Se on Inkoon satamassa poikittain jokeen nähden ja kun olin sen kohdalla käänsin joystickiä vasemmalle ja keula kääntyi mukavan ripeästi samaan suuntaan ja alle 10 sekunnissa Ariadne oli kääntynyt 90 astetta lähes paikallaan. Laituripaikka oli suoraan edessä. Hieman kaasua ja olin laituroinut esimerkillisesti vaikka olinkin yksin liikkeellä. On tää helppoa!
Liikkeelle
Lomat alkoivat heinäkuun alkupuolella ja alkuperäinen tarkoitus oli lähteä tavanomaiselle n. kolmen viikon purjehdukselle viikon lorvailun jälkeen. Lähipiirissä ollut ikävä sairastuminen ja vielä ikävämpi siirtyminen autuaammille metsästysmaille resetoi loma-aikataulut täydelllisesti.
Päivät kuluivat – mutta eivät hukkaan – ja lopulta kypsyi ajatus lähteä lyhyelle purjehdukselle tuulettumaan. Miehistö koostui allekirjoittaneen lisäksi Isasta ja Niinasta. Toiveiden mukaisesti target oli Helsingholm pariksi päiväksi ja se myös tulisi toteutumaan.
Ensimmäinen yö, joka oli samalla elokuun ensimmäisen päivän yö, vietettiin Inkoon vierasvenesatamassa mainion lautapeli-illan jälkeen. Yöpuulle päästiin vasta aamuyöstä. Vaativan aikataulun mukaisesti lähtökin oli aikataulutettu vastaavasti eli lähtöhetki koitti kun herättiin. Aurinkoinen aamu tervehti lämpimästi, Ariadne peruutti paikaltaan pois ja keulapotkurin suotuisalla avustuksella keula kääntyi vaivatta itään, hiukka lisää kaasua ja matka oli alkanut. Usein on ensimmäisen päivän targettina ollut Elisaari tai Källviken, mutta nyt kohteeksi valikoitui Tammisaari.
Vieno vastatuuli vallitsi koko päivän ja sehän tarkoitti koneella ajoa aina perille asti. Laiturointi maalaituriin hiukan virinneessä tuulessa sujui jo alkuiltapäivästä ilmeettömästi ja auringonpaiste täydensi leppoisaa iltapäivän viettoa. Hieman vauhtia saatiin, kun satamaa lähestyi edelleen reipastuneessa etelänpuoleisessa tuulessa 30-neliöinen saaristoristeilijä, purjein. Iso putosi alas jo ennen satamaa, ja sen matka jatkui keulapurjeen turvin aika vauhdikkaasti. Vieressämme oli reippaasti tilaa, ja kyseinen mahonkikaunotar kääntyi oikealle puolellemme, nappasi peräpoijun ja päätyi nojaamaan kylkeemme. Vedimme sitä eteenpäin muutaman viimeisen metrin ja keulakin oli kiinni. Purjeilla laiturointi ei ollut sille kuitenkaan normaalia, moottorin akku oli sipannut ja homma oli enemmän pakon sanelema.
Illallinen nautittiin vanhaa traditiota noudattaen Albatrossissa ja sekä pihvit että paahtovanukkaat olivat aivan yhtä maukkaat kuin 20 vuotta aiemmin.
Seuraava aamu, 3. elokuuta, oli melko aikainen. Irrottauduimme laiturista ennen aamuseitsemää ja kohteeksi oli suunniteltu Högsåra. Tuulta oli luvattu etelän ja lounaan väliltä varsin maltillisesti ja se lupaili purjehtimista. Nostimme purjeet kahden tunnin köröttelyn jälkeen kun keula osoitti suurin piirtein länteen päin. Kolmosgenua ja isopurje tekivät töitä Hangon itäisen ja myös läntisen selän yli, ja purjeet laskimme vähän ennen Högsåraa Kasnäsin kohdalla.
Högsåran keisarinsatamassa oli runsaasti tilaa, tuulen puolella. Olimme sen verran ajoissa, että Niina onnistui varaamaan paremman saunan illaksi. Ruokailun jälkeisen makean tarjoilun ulkoistimme Farmors cafeelle ja saunanjälkeinen ilta päättyi lautapeliin.
Aamuyhdeksältä jatkoimme matkaa. Olin illalla puolihuolimattomasti tuumannut ääneen, että Helsingholmiin on kolmen tunnin matka. Lähtöaikamme perustui tuohon puolihuolimattomaan arviooni. Pikainen vilkaisu karttaan romutti sen totaalisti. Kolme tuntia Högsårasta Helsingholmiin, hmmm……. riippuu tietenkin, millä liikkumismuodolla. Kanootilla tai suppilaudalla ehkä. Ariadnella? Hölläsin kaasua, sillä matka tehtiin kokonaan konevoimin ja päivitetty arvio matka-ajasta supistui reiluun tuntiin, joten ei kiirettä.
Perillä Helsingholmissa venekunnat olivat pääasiassa vielä aamiaisella, ja vain muutama teki lähtöä. Ensimmäinen ajatus oli laituroitua pitkään laituriin, jossa on nykyään peräpoijut. Sinne laituroivan veneen ja laiturilla olijoiden viestivaihdossa sana matalaa oli pääosassa joten pitkä laituri putosi vaihtoehdoista. Ohjasin Ariadnen vanhan maalaiturin suuntaan katsastaakseni tarkemmin sen tarjonnan. Siinä olisi ollut, pienellä virittelyllä, yksi paikka jolloin peräpoiju olisi ollut sitloodan paikkeilla mutta pikaisen neuvottelun jälkeen hautasimme idean. Laiturin pohjoispuolelta oli yksi vene lähdössä ja päätimme mennä sen vapauttamalle paikalle vaikka se olikin lähinnä rantaa. Laituroimme normaalisti ja totesimme, että onpa matalaa. Onneksi kölin etureuna oli sen verran kaukana, että pohjan ja kölin väliin jäi arviolta parikymmentä senttiä. Seuraavaksi lähti ulomman puolen naapuri ja päätimme siirtää veneen hiukan ulommas vapautuneelle paikalle, mutta samaan aikaan laiturin toiselta puolelta, pohtimastani paikasta, tuli uudeksi naapuriksi Elan, jonka kippari oli melko lämpimällä päällä. Lämmön lähde oli sataman mataluus sillä heidän veneensä syväys oli 2,2m ja ilmeisen selvä yläraja laituriointiin sillä köli kuulemma otti aina välillä pohjaan. Puolen tunnin säätämisen jälkeen naapuri jäi kuitenkin keula laituriin vaikka puheissa oli ollut poistuminen koko satamasta.
Aikaisen saapumisen ansiosta saimme jopa varattua saunan ja veneestä löytyi euron kolikoitakin joten lämmin vesi oli taattu. Kolme päivää kului Helsingholmissa ja ohjelmassa ei aterioinnin, saunomisen, muutaman kävelyretken ja lautapeli-iltojen lisäksi paljoa muuta ollut, eikä tarvinnut.
Irrottauduimme elokuun 7. päivän aamuna ja suuntasimme kotimatkalle. Kohteena oli Hanko. Alkupätkä sujui pläkässä konevoimin ja Stora Kråkön paikkeilla nostimme purjeet. Alas ne otimme Hangon Itäsataman edustalla ja laitoimme koneen käyntiin ja Ariadnen keula kääntyi kohti satamaa. Ruorissa oleva Isa totesi ruorituntuman olevan jotenkin outo……. Rivakan analyysin perusteella ruorivaijeri oli poikki. Juurihan ne vaihdoin kolme vuotta sitten…… ei kai…….. jep. Juuri niin. Ruorivaijerin vanttiruuvista oli joku urpo unohtanut sokat. Vaihde vapaalle, vauhti nolliin, onko lähistöllä veneitä? Ei, paitsi merivartioston vartiolaiva joka varmaan pohti manööveriämme. Laitoin vanttiruuvin irronneen puolikkaan paikoilleen, kiristin sen ja saimme ruorin takaisin online. Isa käänsi keulan takaisin kohti Itäsatamaa. Laituroimme normipaikalle eli mahdollisimman lähelle HSF:ää. Lila, syntymäpäiväsankari, saapui paikalle ja vietimmekin juhlailtaa perheen kesken.
Hangossa vietimme vielä seuraavan päivän ja 9. elokuuta lähdimme kotia kohti, pläkässä eli konevoimin. Inkooseen saavuimme iltakuudelta.
Loppukesän kohokohtia oli ainakin Vormö runt eli yksi sunnuntaipurjehdus jossa purjehdimme sisäväylää Vormön luo ja palasimme Porkkalanselän kautta Inkooseen. Kyseinen sunnuntai oli purjehduskauden päättäjäissunnuntai jota en jostain syystä rekisteröinyt, sillä seuraavana viikonloppuna suuntasin Ariadnella yksinpurjehdukselle Lähteelään. Pohdin olevani ajoissa kun SMeriläisiä ei siellä alkuiltapäivästä näkynyt. Totuus paljastui lounastauon jälkeen kun kertasin kutsun purjehduskauden päättäjäisiin. Ei ihme, ettei tuttuja näkynyt, olin viikon myöhässä. Lyhyen pohdinnan jälkeen päätin palata Inkooseen toivottamaan Sofialle henkilökohtaisesti hyvää paluumatkaa Lontooseen.
Kausi päättyi tutusti telakallepurjehdukseen. Lähdin matkaan syyskuun 29. torstaina ja perjantai olisi varapäivä jos päädyn jäämään jonnekin matkan varrelle. Leppoisan kelin lopputuloksena löysin itseni ja Ariadnen Tammisaaresta. Illalla viileä keli kehotti laittamaan Webaston päälle, ja niin tein. Puolen tunnin nikottelun jälkeen alkoi kuulua tuttu kohina ja lämpö virtasi lähes huurteisiin sisätiloihin. Riemu oli kuitenkin lyhyt, sillä lämmitin heitti pyyhkeen kehään 15 minuutin jälkeen. Viileä ilta jatkui kylmänä yönä. Heräsin aamulla kuitenkin hyvin nukutun yön jälkeen eikä ollut onneksi kylmä. Aamuisen sumun jälkeen suuntasin Ariadnen telakalle jonne saavuin jo puolilta päivin, juuri sopivasti ennen duunin Teams-palaveria.
Noston olin sopinut seuraavan viikon alkupuolelle, joten minulla oli viikonloppu aikaa saada moottoria siirrettyä puolisentoista metriä taaksepäin veneestä poisnostoa varten. Suunnitelmissa oli nimittäin siirtää Ariadnen moottori, mersu vuodelta -79 autotalliin läpikäyntiä varten koska moottori savutti lievästi ja sille ei oltu 40 vuoden aikana tehty muuta kuin vaihdettu öljyjä ja polttoainesuodattimia. Viikonlopun aikana laitoin Ariadnen moottorin kumityynyjen tilalle pyörät ja se siirtyi tekemiäni kiskoja pitkin yllättävän helposti sitloodan kohdalle, johon olin joitain vuosia sitten tehnyt mahdollista moottorin nostoa varten luukun.
Ariadne nousi ylös maanantaina 3. lokakuuta, sitä edelsi aamulla maston kaato ja moottorin nosto peräkärryyn. Kausi päättyi, mutta samalla se lupasi tekemistä talvi-illoiksi koska Ariadnen moottori on nyt autotallissa ja moottorin kunnostusprojekti on alkanut.
Kulunut kausi jäi valitettavan lyhyeksi, mutta seuraava kausi lähestyy koko ajan ja vauhti sen kuin kiihtyy joten taitaa talvella riittää tekemistä. Aikaisin veteen?
t. Humes